Kehä-Kettujen perustava kokous pidettiin 14.12.1950 ravintola Ahjon kabinetissa kello 19.00 alkaen. Aikaisemmin samana vuonna oli oman seuran perustaminen ollut esillä useaan otteeseen.
Perustajajäsenet olivat siihen saakka toimineet urheiluseura Pyrkivässä. Syksyllä 1950 oli ensimmäinen neuvottelu, jossa valittiin toimikunta valmistelemaan seuran perustamista. Toimikuntaan kuuluivat Taisto Holmroos, Ahti Jokinen ja Reino Ravalt. Sen tehtävänä oli hankkia ja kartoittaa nyrkkeilystä kiinnostuneita perustettavaan seuraan ja se saikin yli 100 henkilön ennakkosuostumuksen.
Ahjon kabinettiin kokoontui joulukuun 14. Päivänä 32 nyrkkeilyseuran perustamisesta kiinnostunutta henkilöä. Tulevasta toiminnasta ja käytännön asioista käytiin vilkasta keskustelua.
Nimiehdotuksia oli useita: Nyrkki,Nyrkkeilijät ja Jyry-Veikot. Äänestyksen voittanut Kehä-Ketut oli piirisihteeri Osmo A Heinon ehdotus. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Ahti Jokinen,
Josta tuli myös seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Sihteeriksi valittiin Reino Ravalt. Ensimmäinen johtokunta sai seuraavan kokoonpanon: Yrjö Hytönen, Matti Ortela,Jouko Rajamäki ja Reino Skarp. Rahaston hoitajaksi valittiin Taisto Holmroos. Oman seuran perustajat olivat lajin parissa toimineet jo pitkään, Pyrkivän puitteissa. Heti alkuun tehtiin päätös, että uusi seura tulisi kuulumaan Työväen Urheiluliittoon (TUL) Hämeen piirin kautta. Virallinen vahvistus liittymiselle saatiinkin vuoden 1951 alussa.
Uudella seuralla oli alkuun paljon käytännön tehtäviä, jotka piti ratkaista. Nyrkkeilyvälineistö ostettiin Pyrkivältä edulliseen hintaan. Harjoitusten käynnistäminen oli myös ensimmäisiä seuran tehtäviä, samoin kilpailutoiminnan aloittaminen. Harjoituksia pidettiin alkuaikoina Kisapirtillä.
Harjoitusilta maksoi 200 markkaa ja nyrkkeilyn harjoitteluun tila oli vaatimaton.
Pukeutumis-ja peseytymistiloja ei ollut. Pihalla kuitenkin kaivo. Kehää ei myöskään ollut, mutta vapaata tilaa oli lajin aakkosten opetteluun.
Seuran johtokunta valitsi ensimmäisessä kokouksessaan edustusväreiksi puna-valkoisen ja julisti yleisen kilpailun seuran merkiksi. Ehdotuksia tuli yhdeksän, joista voiton vei Väinö Jokisen tekemä ehdotus ja tunnus on edelleen hieman muutettuna Kehä-Kettujen tunnus.
KILPAILU- JA HARJOITTELUTOIMINTA
Kehä-Ketut järjestivät ensimmäiset kilpailut 27.maaliskuuta vuonna 1951 Kisapirtillä alkaen kello 13.00 Alkuaikoina kilpailujen päätteeksi pidettiin tanssit, joissa luonnollisesti pyrittiin taloudelliseen tuottoon. Ensimmäiseen kilpailuun palkinnot saatiin lahjoituksina mm. kultaseppä Holmroosilta ja Väinö Jokiselta. Omasta seurasta saatiin kisoihin viisi osallistujaa, ottelijoita oli kaiken kaikkiaan 25. Tuloksena oli näistä kisoista kaksi hopeasijaa, Erkki Karjalainen ja Veikko Nurmi; Arvo Peltonen pronssia, Raimo Silvennoinen neljäs ja Urho Virtanen joutui keskeyttämään silmäkulman auettua.
Nyrkkeilyharjoituksia ja kursseja – kuten termi kuului 1950-luvulla –vetivät alkuaikoina Ahti Jokinen, Urho Virtanen, Matti Ortela ja Väinö Jokinen. Harjoitusintoa oli. Nyrkkeily oli suosittu laji, sillä ”salilla” kävi useita kymmeniä nuoria ja vierailipa TUL:n päävalmentajakin jakamassa oppeja lajista. Kisapirtin jälkeen seuraavan harjoittelupaikan seura sai järjestettyä jatkokoulun alakerrasta(nykyinen Harjurinteen yläaste). Kuntoa kohennettiin kolmena iltana viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Uusi harjoittelupaikka, juuri valmistuneen koulun tiloissa, oli varustukseltaan hyvä. Nykyinen harjoittelupaikka paloasemalla otettiin käyttöön 1950-luvun loppupuolella, koska koulu tarvitsi alakerran omaan käyttöönsä.
Paloaseman harjoittelupaikka oli pitkään varsin puutteellinen, koska samoja tiloja käyttivät painijat ja painonnostajatkin. Valmentaja Martti Markus totesi, että silloin oli hermojen oltava kunnossa, sillä pelkästään meteli oli hirvittävä. Sen lisäksi salin lattia oli nyrkkeilylle sopimaton, liukas, kunnes sinne saatiin kanveesi. Kehä on edelleenkin jokaiseen harjoitukseen erikseen viritettävä ja purettava.
Seuran toiminnan aikana on valmennustyössä ollut useita henkilöitä. Alkuaikoina Jokisen veljekset, myöhemmin Toivo Torkkeli, Martti Tuhkanen, Risto Fageström Eino Piipponen, Juhani Vähäkainu, Timo Pyrä , Martti Markus, Markku Taipale, Ari Kokkonen, Seppo Finnilä, Kalevi Tervalahti, Harri Markus ja Reijo Tuominen.
Nyrkkeilykilpailujen järjestäminen on aina ollut iso urakka. Kilpailuja on pidetty Kisapirtillä, Seuratalolla, Rityllä, paloasemalla ja Urheilutalolla. Palkinnot kilpailuihin pyritään järjestämään keräyksillä ja hyvät yhteydet Riihimäen Lasiin olivat arvokas tuki seuralle. Lahjoituksia saatiin myös Kumelalta, Holmroosilta ja muilta riihimäkeläisiltä yrityksiltä.
Vuosittain seura on järjestänyt yleensä kahdet kansalliset kilpailut, joista syksyn- marraskuun lopulle sijoittuvat kisat olivat monta vuotta perinteisesti samoihin aikoihin.
Yleisöä kisoihin riitti kiitettävästi, 70-luvulla seura järjesti jopa kaksi kertaa vuodessa kisoja ja saatiinpa Urheilutalon katsomo muutaman kerran ”täyteenkin” yleisöstä. 80- ja 90- luvuilla yleisö määrät hiipuivat, johtuen osaksi siitä ,että omasta seurasta ei ollut ihan maan huippuihin lukeutuvia nyrkkeilijöitä, toisaalta kisoissa käytiin yli kolmekymmentä ottelua ja näin tapahtuma venyi jopa viisi tuntia kestäväksi , eikä yleisö jaksanut enää kiinnostua nyrkkeilystä. Tasollisesti viime vuosien kilpailut ovat olleet hyvää kansallista tasoa.
Kansainvälisiä nyrkkeilykilpailuja suunniteltiin jo vuonna 1953 , mutta taloudellisista syistä niistä silloin luovuttiin. Mainittakoon, että vuonna 1951 järjestettiin ammattilaisottelu, jossa vastakkain iskivät Eelis Askille Euroopan mestaruuden menettänyt Pierr Montane sekä Suomen mestari Yrjö Piitulainen. Tilaisuutta oli Kehä-Kettujen ohella järjestämässä Pyrkivä, mutta taloudellisesti se ei ollut kannattava.
Kansainvälisyyttä on Urheilutalolle saatu, kun Kehä-Ketut ovat järjestäneet mm. kolmet unkarilaiskilpailut ja liettualaisten nyrkkeilijöiden vieraillessa vuonna 1969. Järjestäjien kannalta kansainväliset kuten kansallisetkin kilpailut ovat lähes loppuun saakka arvoitukselliset. Ulkomaalaisista vieraista saatiin lopulliset, tarkat tiedot varsin myöhään. Samoin äkilliset sairastumiset aiheuttivat ongelmia. Kilpailujen onnistuminen on monesta tekijästä riippuvainen.
NIMEKKÄIMMÄT NYRKKEILIJÄT
Riihimäen Kehä-Kettujen toiminnan aikana, on moni nyrkkeilijä noussut kansalliselle ja kansainvälisellekin tasolle tai sen tuntumaan. Tässä on mahdollista esitellä vain muutamia kuuluisimpia urheilijoita. 1950-luvun maineikkain Kehä-Kettu oli Mauri Valkama. Hänen saavutuksiaan olivat mm. TUL:n mestaruudet raskaassa sarjassa v.1952,-53,-54, SM-hopeaa v.1954 ja -55. lisäksi hän saavutti nuorten mestaruudet SM- sekä TUL:n mestaruuskisoissa, otteli kolmesti maaotteluedustajana ja saavutti lukuisan määrän kansallisten kilpailujen voittoja. Valkama lopetti kilpailu-uransa syksyllä 1955. Maaotteluedustukseen vuonna 1955 ylsi myös Raimo Torkkeli, joka otteli sarjassa 81kg. Hänelläkin oli saavutuksenaan SM-hopea vuodelta 1955.
1950-luvun loppu ja 1960-luvun alku olivat nyrkkeilyrintamalla melko hiljaista aikaa. Kilpailuja kyllä järjestettiin, mutta nimimiehiä ei ollut yleisissä sarjoissa. Seuran pääpaino oli poikanyrkkeilyssä ja silloin järjestettiin useita seurojen välisiä otteluja. Vastassa olivat mm. TurunKehä-Hait ja Toukolan Teräs (Helsinki). Nuorten sarjoissa pisimmälle pääsi Timo Pyrä, saavuttaen kaksi TUL:n nuorten mestaruutta.
1970-luvun alkupuolen tunnetuimmat riihimäkeläiset nyrkkeilijät olivat Erkki Vähäkainu ja Jorma Grönroos. Erkki Vähäkainu otteli sarjassa 63,5kg ja hän oli erittäin tekninen iskijä, palkittiin mm. v.1974 Suomen B-mestaruuskilpailujen teknillisimpänä nyrkkeilijänä. Erkki Vähäkainun saavutuksiin kuuluvat TUL:n mestaruus v.1973, TUL:n mestaruuskilpailujen hopeaa v.1972,-73. Suomen B-mestaruuskilpailujen voitot v.1971,-73 ja 74.
Jorma Grönroosin nyrkkeilijänura on ollut harvinaisen pitkä. Hän aloitti kilpailemisen jo 1960-luvulla ja vielä 1980-luvun loppupuolella hän on noussut kehään. Jorma Grönroosilla on myös poikkeuksellinen saavutus, nimittäin TUL:n mestaruus kolmessa ylimmässä sarjassa (75kg,81kg ja raskassarja). Parhaimpina saavutuksina hänellä on neljä TUL:n mestaruutta, kaksi SM-hopeaa, kolme pronssia ja maaotteluita kymmenen sekä 40 TUL:n liitto-ottelua. Vuonna 1972 Jorma Grönroos siirtyi Viipurin Nyrkkeilijöihin, suunnitteilla oli jopa ammattilaisura, joka ei kuitenkaan toteutunut ja paidattomana hän ei otellut kertaakaan. Niinpä hän saattoi jatkaa amatöörinä. Syksyllä 1976 hän palasi takaisin Kehä-Kettuihin.Otteluita hänelle on kertynyt yli 200 ja ulkomailla niistä Jorma on otellut yli 50 kertaa. Jorma Grönroos tuli tunnetuksi siitä, että hän pystyi tekemään katsojiin meneviä otteluita ja oli valmis kehään ketä vastaan tahansa. 1980-luvulla hän osallistui poliisien EM-kisoihin, saavuttaen mitalisijat; pronssia v.1984,-85,-87, ja hopeaa v.1986.
1970-luvun nyrkkeilijöistä kansainvälisintä tasoa edusti Kalevi Tervalahti. Hänen kilpailukautensa alkoi SM-tasolla vuonna 1972, jolloin tuli nuorten Suomen mestaruus. Seuraavana vuonna hän uusi mestaruutensa kisojen ylivoimaisimpana voittajana. Tervalahden meriittilistaa edelleen: Suomen mestaruudet v.1975, -71kg, v.1976 -75kg. TUL:n mestaruus v. 1975, hopeaa v. 1976,-77 ja -78. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka toi mitalin nuorten EM-kisoista. Kievissä v.1974 pidetyistä kisoista hän sai pronssia. Valmentajana matkalla oli mukana Juhani Vähäkainu. Tervalahdella on lukuisa määrä erilaisia turnausvoittoja; mm. Tammer-turnaus ja Ostravan turnaus Tsekkoslovakiassa. Kalevi Tervalahden ulottuvilla oli myös Montrealin olympiaedustus. Hänellä oli jo tuolloin kansainvälistä ottelukokemusta ja hän kuului TUL:n erikoisvalmennusryhmään, olympiavalmennettaviin. Montrealin kisakoneeseen järjestettiin kuitenkin Jorma Taipale, joka oli paljon kokemattomampi ja hävisi Tervalahdelle vuoden 1976 SM-kisoissa. Suomen mestari Tervalahtea ei otettu PM-kisoihin ja Montrealin matkasta järjestetyt karsintaottelut olivat vain hämäystä.
1970-luvun puolivälissä 75 kiloisten sarja oli todella kova. Tervalahti otteli Tarmo Uusivirran kanssa 11 kertaa ja voitti hänet vain kerran. Kilpailukautensa alussa Tervalahden valmentajana oli Juhani Vähäkainu ja myöhemmin Martti Markus. Edustustason nyrkkeilijät leireilivät paljon ja valmennustietoutta tuli tätäkin kautta. Tervalahti oli ahkera ottelija; 115 ottelua, joista 30 tappiota. Hänen nyrkkeilytyyliä arvosteltiin siitä, että lyönnit suuntautuivat paljolti vartaloon, mikä ei aina ole niin näyttävää kuin iskut päähän. Suomessa hän oli ainoa, joka pystyi ottelemaan tasaisesti teknistä ja huippulahjakasta Tarmo Uusivirtaa vastaan. Oman sarjansa kakkosmiehenä oleminen oli vauhdittamassa Tervalahden kilpailu-uran lopettamista.
1970-luvun nyrkkeilijöistä samoin kakkosmiehenä SM-tasolla joutui pysyttelemään Reijo Tuominen Hänellä oli mittava kilpailu-ura. mm. SM-hopeaa v.1976,-77,-78,-79; TUL:n mestaruudet v.1976,-77 ja1979 sekä hopeaa -78 raskaassa sarjassa. SM-kisoissa Pekka Ruokola oli ylivoimainen vastus.
1980-luvun kansalliset ja kansainvälisetkin tähdet olivat Risto Grönroos ja Markku Sarasto. Risto Grönroosin nyrkkeilijänura alkoi jo 1970-luvun lopulla, yleisessä sarjassa, ja komeasti. Vuonna 1979 hän saavutti Tammer-turnauksen voiton raskaassa sarjassa. 1980-luvun alun Risto Grönroos hallitsi raskasta sarjaa Suomessa; SM voitot v.1981,-83. TUL:n mestaruuskilpailuista v.1979 hopeaa,-80 kulta,-81 hopea ja -83 kulta. Kansainvälistä ottelukokemusta hän hankki ottelemalla mm. Ostravassa v.1980 hopeaa ja lukuisia maaotteluita. Vuoden 1981 EM-kisat pidettiin Tampereella ja Suomen edustajana 91 kiloisissa oli Risto Grönroos. Ensimmäisen ottelunsa hän voitti, mutta iskuissa kipeytyi oikean käden rystynen, joka oli jo edellisenä syksynä loukkaantunut. Toisessa ottelussa Grönroos ei kyennyt ottelemaan kunnolla, kun oli käytännöllisesti yksikätinen. Näin EM-kisat epäonnistuivat ja käsi meni leikattavaksi. kilpailemiseen ja harjoitteluun se luonnollisesti aiheutti pitkän tauon.Ristoa valmentanut Martti Markus luonnehti häntä erittäin lahjakkaaksi nyrkkeilijäksi, mutta laiskaksi harjoittelijaksi.
Markku Sarasto oli nyrkkeilijänä todellinen luonnonlahjakkuus. Saraston valmentajana toiminut Martti Markus kuvasi häntä erittäin vaikeaksi valmennettavaksi ja totesi, että huipulle nousu oli todella nopea- ehkä liiankin nopea. Vuonna 1979 Sarasto voitti Suomen- ja TUL:n nuorten mestaruudet sarjassa 54kg. Jo seuraavana vuonna tuli nuorten EM-kisoista pronssia Italian Riminissä. Hänen muita saavutuksia: SM kulta v.1982, SM pronssia-81 s.54kg, pronssia -84 s.57kg. TUL:n mestaruuskilpailuista kultaa v.1980,-81, hopeaa s.57kg, 1982-83, ja kultaa 1984 s.57kg. Turnausvoittoja Sarastolle kertyi Ostravasta, Tammerturnaus ja Stockholm Box Open.Nuorten PM-mestaruus v.1981. Tampereen EM-kisoissa Sarasto otteli hyvin nimekästä neuvostoliittolaista Moskovan olympiakisojen hopeamiestä Viktor Miroshnichenkoa vastaan.Markku hävisi tuomariäänin 2-3. Vuonna 1982 Markku oli Suomen edustajana MM-kisoissa Munchenissä, kärsien 1-4 tappion pohjoiskorean Ryon Sik Jolle. lyhyehkön uransa aikana Markku otteli 80 kertaa ja tappioita tuli vain kuusi. Valmentaja Markuksen mukaan hänellä olisi ollut edellytyksiä ja kykyjä vaikka vaikka Los Anglesin olympialaisiin saakka. 1980-luvun iskijöistä kansallisella tasolla hyviin suorituksiin ovat yltäneet Simo Bogdanoff (54kg), Harri Markus (63,5kg), Jarmo Ravalt (75kg), Pertti Ihajärvi (57kg), Jouni Pajari (67kg), Hannu Närhi (54kg) ja Esa Näppä (60kg).
SEURAN TOIMIHENKILÖT JA AKTIIVIT
Lähes kaikilla Kehä-Kettujen toiminnassa mukana olleilla aktiiveilla on ollut oma nyrkkeilyura. Sitten kun kilpaileminen on jäänyt, on toiminnallisuus siirtynyt seuran puitteisiin. Seuran organisaatio on ollut pieni,mutta toimiva Vuosittain valittava johtokunta on vastannut käytännön tehtävistä, jäseniltä tarvittaessa apua saaden.
Tässä yhteydessä on mahdollista esitellä vain muutama toimelias nyrkkeilymies. Seuran perustamisvaiheista lähtien olivat Jokisen veljekset Ahti ja Väinö mukana kaikessa mitä nyrkkeilyn parissa tapahtui. Ahti Jokinen oli ensimmäinen puheenjohtaja ja valmentajana 1950-1955. Väinö Jokinen puolestaan toimi puheenjohtajana vuodesta 1957 vuoteen 1970. Veljekset olivat puuhanneet nyrkkeilyn parissa jo ennen sotia ja Ahti Jokinen toimi jatkosodan aikana Syvärillä 17 Divisioonan nyrkkeilyvalmentajana. Helsingin olympialaisissa hän oli toimitsijana. Hän osallistui TUL:n Hämeen piirin nyrkkeilyjaoston työhön puheenjohtajana. Väinö Jokinen oli myös mukana valmennus- ja tuomaritehtävissä. Hän perusti seuraan poikanyrkkeilyn ja oli samalla luomassa koko TUL:n poikanyrkkeilyä.
Valmentajista pisin työsarka on Martti Markuksella, joka itsekin otteli 1950-luvulla. Hän toimi yli 30 vuotta päävalmentajana ja hänen työnsä tuloksena on lähes kaikki Kehä- Kettujen nimekkäimmät ottelijat. Markus on valmentajana itse oppinut, pitkän tien kulkija. Kehä-Kettujen jäseneksi hän liittyi heti v.1951 ja on ollut johtokunnan jäsenenä sekä varapuheenjohtajana. Omasta valmentajatoiminnasta hän vaatimattomasti toteaa, että tämän lajin ”hulluja” tarvitaan ja että nyrkkeily, kun kiinnostaa niin se vie koko miehen. Neljä kertaa hänet on valittu TUL:n liittojoukkueen valmentajaksi ja vuonna 1981 vuoden valmentajaksi.
90-luku oli seuran historian tähän asti vaiherikkain vuosikymmen. 90-luvulla seuralla on ollut 5 eri puheenjohtajaa Toivo Torkkeli, Timo Pyrä, Pertti Ihajärvi, Harri Leander ja Reijo Tuominen, jonka puheenjohtaja kausi kesti seitsemän vuotta.
26. Helmikuuta 1994 Riihimäen Kehä-Ketut r.y hyväksyttiin Suomen Nyrkkeilyliiton jäsenseuraksi.
Kilpailijoita on viimevuosikymmenellä ollut 26 kappaletta. Tuomareita 7 henkilöä, joista 1992 Timo Pyrä saavutti AIBA:n tuomaripätevyyden.
Parhaat saavutukset 1990-luvulla:
-1993 TUL:n hopeaa, Hannu Närhi s.60kg
-1994 TUL:n hopeaa, Jouni Pajari s.71kg
-1996 SM-hopeaa Tomi Silvennoinen s51kg
-1997 TUL:n mestaruus Juha Ylönen s.54kg
-1995 Nuorten SM-kultaa Tomi Silvennoinen s.51kg
Vuonna 1992 alkoi seurassamme naistenkuntonyrkkeily ja se saavutti heti suuren suosion. Muutama innokas kuntoilija tyttö alkoi harrastamaan tosissaan nyrkkeilyä, jonka tulokseksi 1996 Riikka Lehtonen voitti s.51kg Suomenmestaruuden ollen näin Kehä-Kettujen ensimmäinen naistensuomenmestari nyrkkeilyssä. Riikan lisäksi Mari Lehtonen saavutti SM-hopeaa s.48kg samoin Tuula Vesala s.63,5kg.
Vuonna 1995 Jouni Pajari siirtyi seuran historian ensimmäisenä ammattilaiseksi. Hän otteli kaksi ottelua häviten molemmat ensimmäisessä ottelussa 4.3.1996 Pajari kohtasi Jose Tuomisen häviten pistein nelieräisessä ottelussa. Seuraavaksi 9.9.-96 Jouni hävisi Juha Temoselle Tko. 2 erä.
Lähteet: Seppo Karjalaisen kirjoittama seuran historiikki vuodelta 1990, toimintakertomukset, lehtileikkeet.